Olen Katri, vähän reilu viisikymppinen biseksuaali nainen. Minulla on teini-ikäinen poika ja asun yhdessä naisystäväni kanssa pienellä paikkakunnalla Pirkanmaalla.
Hengellinen taustani on helluntailiikkeessä. Varsinkin äidinpuoleinen sukuni on vahvasti helluntailainen ja mummoni halusi, että minä ja siskoni kävisimme helluntaiseurakunnan pyhäkoulussa. Tein uskonratkaisun 8-vuotiaana helluntaiseurakunnan kesäleirillä, yhdessä siskoni kanssa. Vanhempani olivat eronneet isäni juomisen takia ja rukoilimme Jumalalta, että isä tulisi uskoon ja vanhempamme palaisivat yhteen. Näin kävikin aika pian! Se oli aikaa, jolloin käytiin kuulemassa Niilo Yli-Vainion ja Alpo Rengon julistusta isoissa tapahtumissa, joihin vanhempanikin sitten menivät. Äitinikin sai hengellisen herätyksen.
Koko perheemme elämä alkoi pyöriä tiiviisti helluntaiseurakunnan ympärillä. Kirkonpenkkiä kulutettiin vähintään kolme kertaa viikossa. Kaikki kaverini olivat seurakunnasta ja vietin siellä kaiken vapaa-aikani. Sain opetusta, jonka mukaan Kristus tempaa uskovat mukaansa, ja jos et ole valmis, jäät tänne. Jos vanhempia ei näkynyt pariin tuntiin, aloin pelätä, että Kristus oli temmannut heidät parempina uskovaisina mukaansa taivaaseen ja olin jäänyt yksin. Tämä pelko oli silloin kova ja todellinen, ja ahdistava uskonnollisuus on vaikuttanut elämääni paljon sen jälkeen.
Olen tiedostanut koko ikäni, että en ole normihetero. Helluntaipiireissä usko on kuitenkin sellaista, että ei voi muuta kuin ”pukea” itsensä heteroksi. Opiskellessani sosiaalialaa pääsin sentään toiselle paikkakunnalle avarampiin ympyröihin. Silloin vapauduin osittain ahdasmielisestä kristillisyydestä, mutta päädyin kuitenkin elämään heteroelämää. Myöhemmin menin miehen kanssa naimisiin ja sain lapsen.
Vuosituhannen vaihteessa sairastuin vakavaan kilpirauhasen liikatoimintaan. Sairastumisen seurauksena jouduin psykoosiin ja sain vahvoja uskonnollisia harhoja. Siinä rytäkässä ymmärsin, että uskoni ei ollut tervettä, ja että olisi pakko laittaa uskonasiat syrjään, jotta pystyisin elämään siinä tilanteessa. Olin ollut töissä kristillisen tahon ylläpitämässä työpaikassa ja päädyin vaihtamaan kunnalliseen.
Vuosi 2017 oli toinen käännekohta elämässäni. Kävin silloin Alfa-kurssin luterilaisessa seurakunnassa ja Jumala nappasi minut kiinni. Löysin siellä Jumalan, joka ei ollut enää tuomitseva, eikä usko ollut ahdasmielistä. Löysin oikeanlaisen jumalasuhteen: minulla on laupias, rakastava, hyvä Isä. Tämän kokemuksen myötä aloin vähitellen kiinnostua itsestäni ja pohtia myös suuntautumistani. Olen tosiaan aina tiennyt, että seksuaalisesti olen normin ulkopuolella. Ajattelin, että jos Jumala on luonut rakkauden, niin eikö ihminen voi rakastaa monella tavalla. Rohkaistuin vihdoin etsimään naissuhdetta ja päädyinkin asumaan naisen kanssa yhdessä.
Kävin tuolloin helluntaiseurakunnan ryhmässä, joka tapasi viikoittain ja jossa rukoiltiin, luettiin Raamattua ja keskusteltiin. Uskaltauduin kertomaan heille kumppanistani. Sain sen tapaamisen jälkeen todella satuttavan viestin, jonka luin monta kertaa. Yksi ryhmäläisistä kirjoitti, etteivät he voi enää rukoilla kanssani, koska jos he tekisivät niin, olisivat he osallisia samaan syntiin, jossa minä elän. Luovuin siitä ryhmästä.
Myöhemmin tuo parisuhde päättyi ja sittemmin olen löytänyt nykyisen kumppanini, jonka kanssa elän rakkaudellisessa parisuhteessa. Nykyään käyn varovasti luterilaisen kirkon tilaisuuksissa. Uskonnollisesta yhteisöstä poissulkeminen on haava, joka ei parane heti. Olen taas mukana Alfa-kurssilla, nyt toisella paikkakunnalla. En ole vielä kertonut siellä suuntautumisestani, mutta en näe mitään estettä, ettenkö voisi puhua ja herättää keskustelua aiheesta. Siellä on ollut todella hyviä ja syvällisiä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. Käyn siellä yhdessä ystäväni kanssa, joka olisi onneksi tukenani, jos saisin negatiivista palautetta. Tänään onkin viikon odotetuin ilta, kun Alfa-kurssi kokoontuu! Olen myös toiminut itse Alfa-kurssin vetäjänä.
Olen osallistunut muutamalle Malkus-leirille ja ne ovat olleet valtavan tärkeitä minulle. Ne leirit ovat paras paikka ikinä olla yhteisössä! Siellä saa olla sellainen kuin on hyväksyvässä ilmapiirissä. Leirillä on hyvä henki, saa kokea yhteyttä toisten kanssa ja on hienoja kohtaamisia. Vertaistuki on auttanut minua paljon. Malkuksen kautta tutustuin pappiin, jonka kanssa sain käydä sielunhoidollisia keskusteluja. Häneltä sain opetusta siitä, miten ihminen Raamatun mukaan voi hyväksyä itsensä.
Silloin kun vielä elin heteroelämää, minulla oli sisimmässäni tarve tulla rakastetuksi sellaisessa suhteessa, jossa toinen osapuoli olisi samaa sukupuolta. Raamatussa sanotaan, että jos ihminen katsoo toista himoiten, hän on jo tehnyt syntiä. Kukapa meistä olisi niin pyhä, ettei ikinä tulisi mitään ajatuksia toista ihmistä kohtaan, jos hän on viehättävä. Olen kipuillut näiden kysymysten kanssa koko elämäni. Olen kiintynyt ihmisiin, mutta en ole antanut itselleni lupaa osoittaa sitä kiintymystä.
Nyt kun olen tullut kaapista ulos ja elän parisuhteessa naisen kanssa, koen eläväni paljon puhtaampaa elämää. Ei tarvitse tavoitella sitä mitä en saa. Kun olen parisuhteessa ja minulla on yksi ainoa kumppani, hän riittää minulle, eikä tarvitse miettiä muuta. Olen käynyt tästä asiasta teologisia keskusteluja joidenkin helluntaivaikuttajien kanssa ja kylläpä he ovat tavallaan nähneet asian minunkin kantani mukaan. Jumala, joka on rakkaus – voisiko Hän kieltää minua rakastamasta puolisoani?
Näitä samoja asioita pohtivalle haluaisin sanoa, että ole rohkeasti sitä mitä olet. Ole niiden ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät sinut. Jätä vähemmälle sen pohtiminen, että miksi näin on, jos joku ei sinua hyväksy. Itse olin pitkään hiljaa uskonyhteisöissä suuntautumisestani, kun olin niin rikki. Nyt olen vahvistunut. Pystyn kysyttäessä kertomaan, millaisessa parisuhteessa elän. En itse sitä toitota. Vahvistumisessa minua on auttanut vertaistuki, keskustelut papin kanssa ja hyvä parisuhde. Taustani takia mietin edelleen, teenkö väärin olemalla yhdessä naisen kanssa. Mutta en voisi elää muuten! Koen, että minulla on tällä hetkellä elävä ja hyvä Jumala-suhde.
Uskonyhteisöille haluan sanoa, että jos Jeesus on esikuvanne ja haluatte häntä seurata, tehkää niin kuin Jeesus teki. Hän meni juuri niiden luo, joita muut kavahtivat ja kaihtoivat! Ajattelen, että tähän kuuluvat sateenkaari-ihmiset, ja kaikki muutkin.
Haastattelun perusteella kirjoittanut Hanna-Leena Autio